tiistai 27. huhtikuuta 2010

Värjäystä, painantaa ja kirjontaa

7A-luokkalaiset suunnittelivat ja valmistivat sisustustyynynpäälliset. Inspiraationa käytettiin musiikkia ja liikkeelle lähdettiin maalaamalla mielikuvia musiikin pohjalta. Maalausten värimaailman avulla jaettiin ryhmät ja värjättiin kankaat solmuvärjäyksellä.






Kankaankuviointia jatkettiin maalaamalla ja painamalla, sekä tilkkumaalauksella tai konekirjonnalla. Tyynynpäällisistä tuli värikkäitä ja persoonallisia.



Terveisin ope-harjoittelija Anniina

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Vaatteen valmistusta 6b-luokalla

Jaksomme aiheena on ollut alaosan vaate ja jokaisella on tavoitteena tehdä jotain kivaa itselleen. Suunnittelun tuloksena syntyi yöhousuja, collegehousuja, shortseja ja hame. Jakso on sisältänyt tähän mennessä monta uutta asiaa. Opettelimme ottamaan toisistamme mittoja pareittain, jäljentämään kaavoja, muokkaamaan niitä suunnitelmiamme vastaaviksi ja leikkasimme kankaat. Olemme päässeet aloittamaan ompelemisen ja oppineet käyttämään saumuria yhä paremmin. Jokainen on myös laatinut omasta kankaastaan hoito-ohjeen. Kuuden viikon aikana olemme saaneet työt hyvälle mallille.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

KANKAANPAINANTAA 7B- luokan kanssa





Kuvassa "töpötetään" väriä tuputtimen avulla.






Jakson aihe oli painaa kangasta kaaviopainanta- menetelmällä. Suunnittelun lähtökohta oli elämyslähtöinen suunnittelu, jossa apuna käytettiin lehtikuvia. Osa painoi kangasta töpöttämällä värin kankaalle paperikaavion avulla ja toiset käytti myös painoseulaa.




















Kuvassa osa painettua kuviota.






Tarkoitus oli, että oppilaat painavat useamman painokerran, jolloin saa tuntumaa painantaan ja sen eri vaiheisiin. Kankaista tehdään tauluja, laukkuja ja säilyttimiä.


Ope-harjoittelija Soljalla oli mukava työskennellä innostuneen luokan kanssa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kukkakorvikset ja pinnit


Minä tein kukkakorvikset ja kaksi pinniä virkaamalla. Virkkasin kukat ohjeesta, siinä käytetiin pylväitä ja ketjusilmukoita. Tärkkäsin kukat liimalla. Työtä oli kiva tehdä ja se oli helppoa. Lopputulokseen olin tyytyväinen.

Virkattu kaulakoru


Virkkasin kaulakorun ja tärkkäsin sen perunajauholla. Nauhan tein ketjusilmukoilla.
Koruosan tein ketjusilmukoilla sekä pylväillä.
Sen tekeminen oli melko helppoa ja hauskaa, mutta se oli myös joskus vähän hidasta, koska
taito ei vielä oli kovin hyvä.-- Hyvähän se on jos on tosi nopea -.-

Kännykkä koru


Työn tekeminen oli kivaa... ja välillä haastavaa.!
Aloitin tekemällä palloa, sitten vaihdoin väriä ja tein sillä yhden kerroksen ja jatkoin samalla tavalla. Kun se oli tarpeeksi suuri tein siihen sen tikun. Sitten tein vain uuden samallaisen pallon ja liitin ne yhteen. Sitten minä tärkkäsin sen liimalla. Työ onnistui ihan hyvin! :)

VIRKA Tu

Virkattu pallo


Virkkasin pallon johon tuli pylväitä, kiinteitäsilmukoita ja ketjusilmukoita.
Lanka oli aika ohutta ja valkoista! (:
Tärkkäsin sen liimalla, tärkkäyksen lopputulos oli hyvä! Siitä tuli sopivan kova.


silmälasit♥


Ensin virkkasin sangat laseihini. Sitten virkkasin kaksi kukkaa, jotka olivat lasi osa. Sitten liitin ne yhteen ja tärkkäsin liimalla. Työn teko oli kivaa ja aika helppoa.

Flower Power!!






Toteutimme uuden malliston, Flower Powerin. Mallistoon kuuluu korkokengät ja upeat hiuspannat! Kaikki on toteutettu virkaten. Tärkkäsimme työmme sokerilla. Tekijöinä olivat Aliina, Elise, Immi, Aino ja Inka. Työn teko oli tosi huisiiiiiiiihkuuuuu!! PHIIS OUT!!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Tuotesuunnittelupainotteista käsityötä

Suoritin keväällä 2010 perusharjoittelua norssilla.
Ryhmässäni oli oppilaita 5. luokilta.
Aiheenamme oli vetoketjun ompelu
Jaksossa valmistimme tuotesuunnittelupainotteisesti kasseja ja laukkuja.

Aloitimme suunnittelun piirtämällä ja miettimällä sitä, minkä kantamiseen kassia tulen tarvitsemaan.
Seuraavaksi valmistimme kuitukankaasta hahmomalleja, joista tulikin sitten oikein hienoja.









Terveisin opetusharjoittelija Hanna

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Korttikampanja taito- ja taideaineiden puolesta!


Kampanjan tarkoituksena on lisätä taito- ja taideaineiden määrää koulussa. Norssin 4 c- luokan tekstiiliryhmä valmisti hienoja kortteja, jotka lähetetään päättäjille taidon päivänä 14.4.